Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

20.03.2009 - 11:40

 Tässä on mustalla marsipaanilla koristeltu lakritsikakku. Välissä on paksua lakritsikastiketta ja salmiakkimousse.

 

Pohja:

4 munaa

1,5dl sokeria

1,5dl vehnäjauhoja

0,5dl perunajauhoja

1tl leivinjauhetta

 

Lakritsitäyte:

200g lakritsia

1dl vettä

 

Salmiakkimousse:

2,5 dl Flora vispiä

1prk ranskankermaa

4 liivatetta

4prk  hockey pulveria

 

Tee pohja ensin. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää kuivat aineet lopuksi ja paista uunin alaosassa noin 30 min. Keitä täytettä varten lakritsi vedessä ja kun lakrtisit ovat pehmenneet sekoita sauvasekoittimella sileäksi. Valmista salmiakkimousse.  Vatkaa kerma vaahdoksi. Liota liivatteet vedessä ja kuumenna tilkka vettä ja sulata liivatteet siihen. Kaada seos ranskankermaan hyvin sekoittaen. Sekoita ranskakerma kermavaahtoon ja lisää hockey pulverit siihen.

Jenni kirjoitti 21.07.2009 - 00:10
Hei! Mistä olet hockey pulveria vielä löytänyt?: ) Mä en meinaa sitä enään löytää mistään, oli ennen nimittäin suurinta herkkuani!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code