Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

23.03.2009 - 05:49

Tyttäreni Maria leipoi nämä pikkuleivät. Ohje on Tanjan Blogista hieman muunneltuna.

 

225g margariinia

2.,5dl fariinisokeria

2 munaa

6dl vehnäjauhoja

2tl vaniljasoskeria

1tl soodaa

2dl kaurahiutaleieta

100g Kalev:n mustikkavalkosuklaata

75g kuivattuja mustikoita

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Rouhi mustikka-valkosuklaa. Sekoita musktikat ja suklaarouhe taikinaan. Pyöritä taikinasta palloja ja litistä ne leivinpaperille jauhotetun lasin pohjan avulla. Paista 180 asteessa 15 min.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code