Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

23.03.2009 - 15:43

Mustikkamousseinen golffarin kakku, gluteeniton.

Pohja:

10 munaa

4dl sokeria

4dl gluteenitonta jauhoseosta

1dl perunajauhoja

1,5tl leivinjauhetta

Täyte:

2,5 dl Vispi flooraa

2,5 dl vaniljakastiketta (vaahtoutuva)

1prk ranskankermaa (2dl) (vähälaktoosinen)

6 liivatetta

3dl mustikkahilloa

Pursotukset:

3 prk Vispi Flooraa

1 prk maitorahkaa (laktoositon)

 

Kostutus:

laktoositon maito

vaniljasokeri

 

Koristeet:

Vihreää marsipaania 250g

marsipaanikoristeet

 gluteenittomat keksit

sininen koristehyytelö

 

Tee kakunpohja edellisenä päivänä. Vaahdota munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää kevyesti sekoittaen vaahtoon. Paista 175 asteessa noin 40minuuttia.

Laita liivatteet likoamaan. Vaahdota kerma ja vaniljakastike eri kulhoissa. Sekoita ranskankermaan mustikkahillo. Kuumenna kattilassa tilkka vettä ja sulata lionneet liivatteet siihen. Vatkaa liivate ranskankermamustikkaseokseen. Lisää molemmat vaahdot kevyesti sekoittaen. Kaada massasta puolet kostutetun pohjan päälle ja anna hyytyä hetki jääkaapissa. Laita toinen kostutettu levy paikoilleen ja lisää loput massasta siihen. Anna hyytyä hetken jääkaapissa. Aseta viimeinen levy paikoilleen ja levitä kermaa kakun ympärille. Kauli marsipaani ohueksi levyksi ja nosta kakun päälle. Tee kermapursotukset reunoihin. Tyllana käytin tähtityllaa. Koristele marsipaanikoristuksin.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code