Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

04.04.2009 - 06:57

Tässä on testattu confetistä hankkimiani työkakumuotteja. Osan koristeista muovasin itse. Kakun välissä on mansikka- ja mustikkamoussea.

 

 

Pohja:

7 munaa

2,5dl sokeria

3dl vehnäjauhoja

0,5dl perunajauhoja

1tl leivinjauhetta


Mustikkamousse:


3 liivatelehteä
1/2 prk Flora Vanillaa
1/2 prk Flora Vispiä
200 g ranskankermaa

300 g pakastemustikoita
1 dl sokeria

Mansikkamousse:

3 liivatelehteä

1/2 prk Flora Vispiä

1/2 prk Vanilla Flora

1/2 prk ranskankermaa

200 g mansikoita

1/2 dl sokeria


Pursotukset:

2 prk Flora Vispiä

1/2 prk maitorahkaa

vaniljakreemijauhetta

Valmista pohja edellisenä päivänä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi ja lisää kuivat aineet joukkoon. Sekoita varovasti. Paista 160 asteessa noin 40 min. Leikkaa kakku kolmeen osaa.Valmista täytteet. Liota liivatteet kylmässä vedessä. Vatkaa kerma ja vaniljakastike eri kulhoissa vaahdoksi. Kaada sulaneet mustikat toiseen kulhoon ja soseuta ne sauvasekoittimella. Lisää vadelmasoseen joukkoon ranskankerma. Liota liivatteet tilkkaan kuumaa vettä ja kaada ohuena nauhana ranskankerma-marjaseokseen. Lisää kevyesti sekoittaen kerma ja vaniljakastike. Kaada mustikkatäyte ensimäisen pohja päälle ja anna hyytyä jääkaapissa hetki.

Valmista vadelmamousse. Laita liivatelehdet pehmiämään kylmään veteen. Vaahdota kerma. Kaada sulaneet mansikat toiseen kulhoon ja soseuta ne sauvasekoittimella. Lisää vadelmasoseen joukkoon ranskankerma ja sokerit. Liuota liivatelehdet kiehuvaan vesitilkkaan ja kaada ohuena nauhana hyvin sekoittaen mansikkaseoksen joukkoon. Lisää lopuksi vaahdotettu kerma. Kaada vadelmatäyte vuokaan keskimmäisen pohjapalan päälle. Laita lopuksi kolmas kakkulevy päälle ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Vatkaa Vispit vaahdoksi ja lisää rahka ja sokerit. Levitä lastalla kakun päälle ja reunoille. Pursota reunat ja koristele kakku. Tässä kakussa marsipaani on värjätty Wiltonin blue sky pastavärillä.

 

 

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code