Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

06.04.2009 - 18:53

Tämän suklaakakun ohjeen olen saanut mieheni työkaverilta Kemistä. Ohje on kahteen kakkuun. 

 

375g laktoositonta rasvaa

6dl sokeria

6 kananmunaa

7 1/2dl vehnäjauhoja

3tl leivinjauhetta

6tl vaniljasokeria

6rkl kaakaojauhetta

3rkl perunajauhetta

noin 3dl vähälaktoositonta kahvikermaa

1 levy Fazerin sinistä

 

Kuorrutus:

Fazerin sinistä

marsipaanikukkia

 

Vaahdota rasva ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi, lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää massaan vuorotellen kahvikerman kanssa.Pilko levy suklaata karkeiksi paloiksi. Jaa kakkumassa kahteen yhtäsuureen osaan. Voitele ja jauhota vuoka. Kaada puolet massasta vuokaan ja ripottele puolet levystä massan päälle. Lisää loppu taikina vuokaan. Täytä toinen vuoka samoin. Paista 175 asteessa noin tunti. Anna jäähtyä ennen kumoamista. Koristele sulalla suklaalla ja marsipaanikukkasilla.

 

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code