Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

21.05.2009 - 20:19

Selailin aamulla blogeja etsien suklaamassan ohjetta. Löysin monenlaisia ohjeita ja kokeilin tätä suklaa-hunajamassaa Merja leivonta ja askartelublogista. Ohje on suoraan sieltä. Massa oli yllättävän helppoa käsitellä. Hieman pehmennystä käsissä ja kauliessa taipui kauniisti kuitenkaan menemättä herkästi rikki.

 

Muotoiltava suklaa-hunajamassa

100 g Tummaa suklaata

½ dl Pehmeää hunajaa

1 dl Tomusokeria

Suklaa-hunajaseos kannattaa valmistaa hyvissä ajoin jääkaappiin, mieluiten edellisenä päivänä. Sulata suklaa. Sekoita joukkoon hunaja ja tomusokeri. Kääri massa kelmuun. Anna massan vetäytyä huoneenlämmössä tai jääkaapissa seuraavaan päivään.

Massaa työstäessä kannattaa käyttää elintarvikeiden käsittelyyn tarkoitettuja kertakäyttöhanskoja. Massaa pehmitetään käsissä. Siitä voidaan muotoilla haluamia hahmoja, kukkia jne. Mikäli haluat päällystää kakun, kaulitse massa tomusokerin avulla. Mikäli seos pehmenee liikaa käsittelyssä, voi sitä kovettaa jääkaapissa ja jatkaa työstämistä jonkin ajan kuluttua. Massa säilyy suojattuna jääkaapissa hyvänä ainakin viikon.

 

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code