Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

27.05.2009 - 14:32

Mariannerouheella maustettuja marenkeja kevään juhliin.

 

6 valkuaista

10 dl tomusokeria

2tl omenaviinietikkaa

1,5dl mariannemurskaa

Vatkaa valkuaiset puhtaassa ja kuivassa kulhossa, lisää kolmasosa siivilöidystä tomusokerista ja anna vatkautua muutama minuutti kovalla teholla. Lisää omenaviinietikka ja loput tomusokereista ja anna vatkautua vielä noin 5 minuuttia. Pursota leivinpaperille ja paista uunissa kiertoilmalla 75 asteessa noin 2.5 tuntia. Sammuta uuni ja jätä uuninluukku hieman auki ja anna marenkien olla uunissa aamuun saakka.

 

 

Ohjeesta tulee kaksi kakkua

400g margariinia

6 kananmunaa

5dl sokeria

8dl vehnäjauhoja

4tl vaniljasokeria

2tl leivinjauhetta

4rkl kaakaojauhetta

1prk kermaviiliä

pussi mini Pätkiksiä

 

Kuorrutus:

Fazerin sinistä

Pätkis patukoita rouhittuna

 

Vaahdota rasva ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää rasvaseokseen vuorotellen kermaviilin kanssa. Rouhi suklaa pieniksi paloiksi ja lisää lopuksi massaan. Kaada massa voideltuun vuokaan ja paista uunissa alatasolla 175 asteessa noin tunti. Anna jäähtyä ja kumoa. Sulata suklaat vesihauteessa ja valuta lusikalla kakun päälle. Koristele Pätkisrouheella.


 

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code