Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

02.08.2009 - 07:11

 Tämä piirakka leivottiin heti kun ensimäiset mustikat oli poimittu ja syötiin jäätelön kera sukulaisten kanssa.

Murotaikina

200g rasvaa

2 dl sokeria

5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 muna

 

Täyte:

n. 4 dl mustikoita

1 dl sokeria

2 tl perunajauhoja

 

Tee muropohja. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja lisää lopuksi muna. Jaa taikina kahteen osaan. Painele toinen osa vuokaan. Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada taikinan päälle. Kauli loppuosa ohueksi levyksi ja aseta piirakan päälle. Leikkaa ylimääräiset palat pois. Koristele loppupaloilla. Paista uunin alaosassa 175 asteessa noin 30 minuuttia ja nosta sitten keskitasolle noin 10-15 minuutiksi. 

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code