Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

14.09.2009 - 15:48

 Jääkaapissa oli vielä tuoreita mustikoita, joten piilotin ne piiraan sisään. 

Pohja:

200g margariinia

2 dl sokeria

5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 kanamuna

 

Täyte:

noin 6 dl mustikoita

1 dl sokeria

2 tl perunajauhoja

 

Tee muropohja. Sekoita kuivat aineet keskenään murumaiseksi seokseksi, lisää muna ja sekoita. Jaa taikina kahtia ja painele toinen puoli piirakkavuokaan. Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada pohjan päälle. Kauli kansitaikina ohueksi levyksi silikonialusta päällä ja kippaa alustan avulla kansi piirakan päälle. Siisiti reunat. Paista alatasolla 175 asteessa noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä ja nauti jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.

Tärpätti kirjoitti 14.09.2009 - 21:00
Hyvän näköistä piirakkaa :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code