Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

15.09.2009 - 20:30

 Pohjoisesta tuli vieraita ja leivoin hieman erilaisen mutapiirakan. Tosin tämä versio oli työläämpi tehdä...ja ohje löytyi ruokasuosikit suklaa-kirjasta.

 

 

 

Pohja:

225g jauhoja

2 rkl kaakaojauhoja

150g voita tai margariinia

2 rkl hienoa sokeia

1-2 rkl vettä

 

Täyte:

85g voita tai margariinia

175g tummaa sirotesokeria

2 kanamunaa

2rkl kaakaojauhetta

75g tummaa suklaata

1,5 dl kevytkermaa

 

Koristeluun:

1 prk Flora Vispiä vaahdotettua kermaa

suklaalevystä vuoltuja lastuja ja suklaakiehkuroita

 

Siivilöi jauhot ja kaakaojauhe kulhoon ja nypi voi joukkoon, kunnes seos on nokareista. Sekoita joukkoon sokeri ja kylmää vettä kunnes saat pehmeän taikinan. Laita taikina kelmuun ja jääkaappiin 15 minuutiksi.

Kauli taikina kevyesti jauhotetulla työtasolla ja vuoraa sillä irtopohjainen vuoka (halkaisija 23 cm). Peitä leivinpaperilla ja laita päälle kuivattuja herneitä. Paista 190 asteessa 15 minuuttia. Ota herneet pois ja paista vielä 10 minuuttia. Vaahdota voi ja sokeri kulhossa ja vatkaa vähitellen sekaan munat ja kaakaojauhe. Sulata suklaa ja vatkaa kahvikerman kanssa seoksen joukoon. Vähennä uunin lämpöä 160 asteeseen. Kaada täyte taikinapohjalle ja paista 45 minuuttia tai kunnes täyte kiinteytyy. Anna tortun jäähtyä täysin ja siirrä sitten tarjoilulautaselle. Peitä kermavaahdolla ja koristele suklaalastuilla ja -kiehkuroilla. Nosta jääkaappiin ja ota esille kun on tarjoilun aika.

Anulilli kirjoitti 21.09.2009 - 16:54
Voi kiasus kun näyttää hyvältä!!!!!
Mulla alko kuola valumaan.. Mä haluuuuuuun suklaaaaaaataaaaa!!!!! =)
Revonpiha kirjoitti 04.10.2009 - 20:22
Tuo näyttää tosi herkulliselta.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code