Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

09.01.2010 - 16:03

Kolmevuotias tyttönen halusi kaverisynttäreilleen samanlaisen Hello Kitty kakun, jonka tein uudenvuodenpäiväksi. Hieman muuntelin kakunkoristeita tähän kakkuun. Marsipaanin alla on diplomaattikreemi ja viikset on tällä kertaa lakritsinauhaa.

Huomasin jälleen kerran, että pehmeä kuorrute marsipaanin alla saa aikaan hieman aaltoilua, jonka sitten peitin tuolla irtoreunuksella.

 

 Kakkupohja

 

6 munaa

2 dl sokeria

2,5 dl vehnäjauhoja

0.5 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

 

Valmista pohja edellisenä päivänä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita varovasti munasokerivaahtoon. Kaada vuokaan ja paista 150 asteessa noin tunti. Anna jäähtyä ja kumoa. 

 

 

Mansikkamousse

 

1,5 l pakastemansikoita

1 dl mansikoiden mehua

200g maustamatonta tuorejuustoa

1 prk ranskankermaa

1 prk Flora Vanillaa

1,5 dl sokeria 

8 liivatelehteä

  

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Anna mansikoiden sulaa ja valuta sulaneet mansikat siivilät läpi. Soseuta mansikat sauvasekoittimella. Käytä mansikoista valunut mehu kakun kostuttamiseen laimennettuna veden kanssa, lisää sokeria ja vaniljasokeria. Osan mehusta voit käyttää liivatteiden sulattamisnesteenä.

Vaahdota Flora Vanilla. Sekoita tuorejuusto ja ranskankerma keskenään. Lisää mansikkasose seokseen ja lisää sokeri. Kuumenna mansikkamehu ja lisää puristetu liivatteet nesteeseen. Kaada neste ohuena nauhana mansikkatuorejuustoseokseen. Lisää vaahdotettu vaniljakastike ja sekoita. Tarkista maku.

 
 

Kuorrutus:

 

Diplomaattikreemi

2.5 dl vaahdotettua kermaa

125g vaniljakreemiä (1 dl vettä + 0,375 dl vaniljakreemijauhetta)

 

noin 650g punaista marsipaania

punaista pastaväriä

mustaa pastaväriä

 

Diplomaattikreemin valmistus: Vaahdota kerma. Sekoita se vaniljakreemiin tasaisesti. Jos kreemi on liian löysää, voit lisätä siihen vaniljakreemijauhetta.

 

 

Pinnalle:

valkoista sokerimassaa

mustaa pastaväriä

keltaista pastaväriä 

lakritsinauhaa

 

 

 

Ent-tu kirjoitti 08.02.2010 - 20:18
Onpas ihana kakku! Kelpaisi minulle 21-vuotiaallekin!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code