Perheemme nuorimmat lapset osallistuivat erääseen pro gradu -tutkimukseen, jonka teemaan sopivaksi tein Wall-E ja Eva -koristeet kakun päälle. Alku-karkeista tehtyyn kuorrutteeseen hahmot tahtoivat upota ja jouduin laittamaan tueksi aiemmin tekemiäni valkoisia lehtiä. Väsäsin samana päivänä koristeet, jotka olisi pitänyt tehdä huomattavasti aiemmin jotta ne olisivat ehtineet kuivaa. Kakun välissä on valkosuklaa- ja puolukkamoussea.



Pohja:
4 kanamunaa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
Valkosuklaatäyte:
100g valkoista suklaata
1/2 prk Flora Vanillaa
1/2 prk (100g) ranskankermaa
100g maustamatonta tuorejuustoa
3 liivatetta
Puolukkamousse:
1,5 dl sosetutettua puolukkaa
1 dl sokeria
1/2 prk Flora Vanillaa
1/2 prk (100g) ranskankermaa
100g maustamatonta tuorejuustoa
3 liivatetta
Kostutus:
2 tl vaniljasokeria
1,5 dl maitoa
Kuorrutus kakun päälle.
100g Alku-karkkeja
1/2 dl kermaa
Pursotukset:
3,5 dl Vispi Floraa
Rosa pastaväriä


Valmista kakkupohja vaahdottamalla kanamunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kuivat aineet kevyesti sekoittaen. Paista voidellussa vuoassa 150 asteessa noin 1/2 tuntia. Anna jäähtyä ja kumoa.
Valmista täytteet. Sulata suklaa vesihauteessa. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen Vaahdota Flora Vanilla. Sekoita ranskakerma ja tuorejuusto keskenään. Lisää sulanut suklaa joukkoon koko ajan sekoittaen. Lisää vaniljavaahto. Kuumenna tilkka vettä ja liota puristetut liivatteet veteen. Kaada seos ohuena nauhana massaan koko ajan sekoittaen.
Soseuta puolukat. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen Vaahdota Flora Vanilla. Sekoita ranskakerma ja tuorejuusto keskenään. Lisää puolukkasurvos sekä sokeri ja sekoita. Lisää vaniljavaahto. Kuumenna tilkka vettä ja liota puristetut liivatteet veteen. Kaada seos ohuena nauhana massaan koko ajan sekoittaen.
Leikkaa kakku kolmeen osaan. Kostuta alin levy ja aseta säädettävä rengas pohjan ympärille. Kaada puolukkamousse pohjalevyn päälle ja anna hyytyä jääkaapissa hetki. Nosta toinen kakkulevy puolukkamoussen päälle ja kostuta. Kaada valkosuklaamousse levyn päälle ja anna hyytyä hetken aikaan. Lopuksi nosta viimeinen levy täytteen päälle ja kostuta. Anna kakun kostua seuraavaan päivään jääkaapissa.
Mittaa kerma kattilaan ja kuumenna se. Lisää karkit kermaan ja sekoita kunnes seoksesta tulee tasainen. Kaada täyte kakun päälle. Vaahdota kerma. Ota osa kermasta eri kulhoon ja värjää se vaaleanpunaiseksi. Tee pursotukset ja laita koristeet paikoilleen.