Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

14.03.2010 - 18:15

Pitkään kätköissä on ollut jäälauttaleivosten resepti, jonka olen nähnyt ainakin Emerald Cityn blogissa. Nyt kokeilin leipoa niitä ja olivat kyllä maukkaita:)

Vajaasta pellillisestä sain noin 25 leivosta.

 

 

Pohja:

200g voita

1dl sokeria

1dl fariinisokeria

3 munan keltuaista

4dl vehnäjauhoja

1 rkl kermaa, punssia, vettä, rommia, vaniljakastiketta tms.

1tl leivinjauhetta

1/2 tl ruokasoodaa

2tl vanilliinisokeria

 

Taikinan päälle :

200 g suklaata  

 

Marenki:

3 munanvalkuaista

2dl sokeria

 

Erota keltuaiset valkuaisista. Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään. Pane uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää mukaan keltuaiset yksitellen koko ajan vatkaten. Lisää joukkoon neste ja kuiva-aineseos, sekoita taikina tasaiseksi.

 

Taputtele taikina jauhoisin sormin pellille leivinpaperin päälle, lähes pellin kokoiseksi levyksi. Hienonna tai lohko suklaa ja levitä se taikina levyn päälle. Painele suklaata hieman taikinaan. Vaahdota valkuaiset ja lisää sokeri vaahtoon vähitellen, koko ajan marenkia vatkaten. Levitä marenkiseos suklaan päälle, ja pane pelti 175 asteeseen n. 30 minuutiksi. Anna jäähtyä. Leikkaa halutun kokoisiksi

  

Ent-tu kirjoitti 19.03.2010 - 18:07
Tää resepti täytyy painaa muistiin :)

sulla on muuten tossa itsesiesittelyssä, että "peheenäiti" ^^
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code