Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

29.01.2011 - 13:35

Vanhimman tyttäreni tekemiä muffineja.

 

Noin 12 kappaletta

200 g huoneenlämpöistä margariinia

2 dl sokeria

3 kananmunaa

2,5 dl vehnäjauhoja

2 rkl kaakaojauhoja

2 tl vanilijasokeria

2tl leivinjauhetta

4 kpl Susu-suklaapatukoita

 

Koristelu:

1 Susu-patukka

kermavaahtoa

koristerakeita

sokeria

kaakaojauhetta

 

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Vaahdota sokeri ja pehmeä margariini. Lisää kananmunat joukkoon yksitellen ja hyvin vatkaten. Sekoita vehnä- ja kaakaojauhot, vanilijasokeri ja leivinjauhe keskenään ja yhdistä muiden aineiden joukkoon. Lisää taikinaan 4 kpl pilkottuja Susu -suklaapatukoita ja asettele seos muffinivuokiin. Paista uunin keskitasolla 15 minuuttia.

Anna muffineiden jäähtyä paistamisen jälkeen, vatkaa kermavaahto. Jaa kerma kahteen kulhoon. Värjää kaakaojauheella toinen vaahdoista ja mausta sokerilla. Pilko viimeinen Susu-patukka, sen jälkeen pursota kermavaahto jäähtyneiden muffinien päälle ja sirottele suklaapatukan palat tai koristerakeet kermavaahdon päälle. 

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code