Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

31.01.2011 - 16:30

Tytär leipoi inspiraatiossaan vielä pikkuleipiäkin.

Olivat herkullisia ja kaikki syötiin samana iltana.

n. 20 kpl

Ainekset:

150 g maitosuklaata

100 g pehmeää voita

50 g (n. 1/2 dl) sokeria

100 g (n. 1 dl) ruokosokeria

2 vanilijatankoa tai 1 rkl vanilijasokeria

1 muna

100 g (n.1 1/2 dl) vehnäjauhoja

75 g (n. 1 dl) jauhettuja hasselpähkinöitä

1 tl leivinjauhetta

 

Valmistus:

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Pilko suklaa. Vatkaa voi ja sokerit kulhossa vaahdoksi. Halkaise vanilijatangot pituussuunnassa ja raaputa siemenet, sekoita siemenet munan kanssa voiseokseen.

Yhdistä jauhot, hasselpähkinät ja leivinjauhe ja lisää seokseen. Lisää lopuksi taikinaan pilkottu suklaa.

Ota taikinasta pieniä nokareita leivinpaperille (voit käyttää apuna lasin pohjaa ja painaa sillä taikinanokareita, että saisivat litteämmän muodon). Jätä ympärille reilusti tilaa, sillä pikkuleivät leviävät uunissa.

Paista pikkuleipiä uunin keskitasolla 10-12 minuuttia, kunnes ne ovat kullanruskeita. Ota pikkuleivät uunista ja anna jäähtyä.

Ohje on Otavan kirjasta, nimeltä Suklaaherkut. 

  

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code