Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

28.01.2012 - 19:21

 

Tein ensimmäistä kertaa Minttusuklaapaloja. Leivokset olivat herkullisia! Minttusuklaapalat Ewelyn´s Cakeheaven:nblogista.

 

 

 

Pohja:


100 g tummaa suklaata
200 g voita
4 kananmunaa
2 dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa

 

Kostutus:


¼-½ dl maitoa

 

Täyte:


150 g voita
5 dl tomusokeria
vihreää ja hieman sinistä elintarvikeväriä
n. 1 tl piparminttuöljyä

 

Kuorrute:


100 g voita
75 g tummaa suklaata
75 g maitosuklaata

 

00aa2.JPG

 

Leikkaa suklaa rouheeksi. Sulata ja jäähdytä voi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää munavaahtoon vuorotellen voisulan kanssa. Lisää joukkoon lopuksi suklaarouhe. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle n. 30 x 30 cm kokoiseksi levyksi. Kypsennä 200 asteessa uunin keskitasolla n. 15 min. Anna pohjan jäähtyä. Kostuta maidolla.

Sulata täytteeseen tuleva voi kattilassa. Ota pois liedeltä ja lisää tomusokeri. Värjää täyte elintarvikeväreillä mintunvihreäksi. Mausta piparminttuöljyllä. (Huom: piparminttuöljy on hyvin voimakasta, joten käytä sitä varoen. Teelusikallinen on ohjeellinen mitta. Kokeile ja maista!) Levitä täyte pohjan päälle. Laita se sitten jääkaappiin jähmettymään.

Mittaa kattilaan voi ja suklaat. Lämmitä vesihauteessa, kunnes suklaa on sulanut rasvan joukkoon. Jäähdytä hetki ja levitä sitten täytteen päälle. Tasoita lastalla sileäksi. (Vinkki: tasoitettuasi kuorrutteen ravista peltiä hieman - tämä auttaa lastanvetojen häivyttämisessä.) Jähmetä jääkaapissa.

Kun suklaa on jähmettynyt, leikkaa levystä neliön muotoisia leivoksia. Huom: suklaakerros halkailee leikkausvaiheessa helpommin aivan jääkaappikylmänä. Anna siis olla hetki huoneenlämmössä

 

 

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code