Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

02.01.2010 - 18:47

 Kokeilin vaaleita pipareita Confetin jääkidemuotilla. Tein näitä rippijuhliin. Keskelle on painettu tähtikuvio. Pipareiden ohje on Kaikkien aikojen joulu 1/2009 lehdestä (Maalaisunelma).

 

 

2.5 dl  tomusokeria

250 g   huoneenlämpöistä voita

1 kpl     keltuainen

6 dl       jauhoja

1 tl        kanelia

1 tl        jauhettua neilikkaa

1 tl        vaniljasokeria 

 

Koristeluun sokeripursotetta ja nonparelleja.

  1. Vatkaa tomusokeri ja voi vaahdoksi. Sekoita joukkoon keltuainen.
  2. Yhdistä kuivat aineet ja lisää seos muiden aineiden joukkoon.
  3. Muotoile taikina palloksi, peitä kelmulla ja nosta jääkaappiin 30 minuutiksi.
  4. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä levyksi. Ota muotilla kuvioita ja nosta ne leivinpaperilla päällystetyille uunipelleille.
  5. Paista pipareita uunin keski-tasolla 200 asteessa noin 8 minuuttia. Varo etteivät piparit pala.
  6. Koristele jäähtyneet piparit sokeripursotteella ja nonparelleilla.
20.12.2009 - 22:10

 Olen leiponut jo vuosia perheen piparkakut tällä äitini ohjeella. Ylin koristelumalli on Openkahvilan blogista.

 

500g margariinia

200g sokeria

200g siirappia

2 tl kanelia

2 tl inkivääriä

2 tl neilikkaa

2 kananmunaa

200g sokeria

4 tl soodaa

2 kg vehnäjauhoja

 

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Mittaa kattilaan siirappi ja mausteet, kiehauta seos ja anna jäähtyä. Vaahdota sokeri ja munat. Sekoita seokset keskenään ja lisää jauho-soodaseos joukkoon. Vaivaa taikina tasaiseksi ja anna vetäytyä jääkaapissa ennen leipomista. (Yön yli).

 

Kauli taikina ohuehkoksi levyksi ja paina piparimuotilla pipareita. Paista 200 asteessa kunnes piparit saavat väriä. Anna jäähtyä.