Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

07.08.2010 - 21:51

Pienen pojan ristiäisiin toivottiin mansikkamoussetäytteistä täytekakkua. Vaaleasiniset kukat ja ruusu vihreine lehtine koristivat myös kakkua. Vauvan alle laitoin makuualustaksi hattarasta pedin. Se imi heti kosteutta marsipaanista ja suli ensin kauniiksi pitsipeitoksi. Hattara sopii koristeeksi vain samanapäivänä tarjottavalle kakulle. Ehkä kosteuden siirtymistä voisi ehkäistä laittamalla alle leivinpaperia?

 

 

Tässä koriste muutaman tunnin kuluttua

 

6 munan kakkupohja

 

6 munaa

2 dl sokeria

2,5 dl vehnäjauhoja

1/2 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

 

Kostutus:

appelsiinimehu laimennettuna

 

Täyte:

7 liivatetta

1 prk Vispi Floraa

1 prk ranskankermaa

1 prk maustamatonta tuorejuustoa

2dl soseutettua itsevalmistettua mansikkahilloa

 

Kuorrutus:

3 prk Floa Vispiä

vaalean sinistä marsipaania

koristeita

 

Valmista pohja edellisen päivänä. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää kuivat aineet varovasti sekoittaen. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia, kumoa ja anna jäähtyä.

 

Laita täytettä varten liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma ja soseuta mansikkahillo. Sekoita tuorejuusto ja ranskakerma sähkövatkaimella sekaisin, lisää mansikkasose seokseen. Kuumenna tilkka vettä ja liota siihen kylmässä vedessä lionneet liivatteet. Kaada neste ohuena nauhana mansikkajuustoseokseen koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi kerma hyvin sekoittaen. 

Leikkaa kakku kolmeen osaan ja kostuta alin levy. Kierrä säädettävä rengas pohjan ympäri ja kaada puolet täytteestä pohjan päälle. Nosta toinen levy täytteen päälle, kostuta ja kaada loput täytteestä pohjan päälle. Nosta kolmas levy päälle ja kostuta. Nosta jääkaappiin hyytymään.

Vaahdota kermat ja levitä ohut kerros kakun päälle ja reunoille kermaa. Kauli vaaleansinistä marsipaania ja nosta levy kakun päälle. Koristele reunat pursotuksilla ja haluamallasi koristeilla.

25.11.2009 - 19:16

Veimme tämän kakun serkulleni poikavauvan syntymän johdosta. Kakun välissä maukas vadelmavalkosuklaamousse.

 

Pohja:

täytekakku on valmistettu käärtorttulevystä

4 munaa

1,5 dl sokeria

1,5 dl vehnäjauhoja

0,5 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

 

Täyte:

300g vadelmia

80g valkosuklaata

4 liivatetta

1/2 prk ranskakermaa

1/2 prk rahkaa

2,5 dl Vispi Floraa

 

Kostutus:

2 tl vaniljasokeria

1,5 dl maitoa

 

Pinnalle:

2,5 dl Flora Vispiä

Kuorrutus:

2 dl Knorr Vispiä

 

 

Valmista pohja edellisenä päivänä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita varovasti munasokerivaahtoon. Kaada vuokaan ja paista 150 asteessa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä ja kumoa.

Valmista vadelmavalkosuklaamousse. Laita liivatteet likoamaan.  Lisää sokeri, ranskankerma, vadelmat, rahka ja tuorejuusto. Sekoita. Kaada sulanut valkosuklaa seokseen ja sekoita. Kuumenna tilkka vettä ja liota liivatteet siihen. Kaada ohuena nauhana massaan koko ajan sekoittaen. Vaahdota kerma ja lisää seokseen. Tarkista maku.

Leikkaa kakku kahteen osaan, kostuta pohjalevyt ja kaada massasta puolet kakkulevyn päälle. Aseta toinen levy päälle ja levitä loput massasta kakun päälle. Laita kansilevy kakun päälle ja laita jääkaappiin hyytymään. 

Vaahdota kerma.  Levitä kakun päälle kermaa sekä reunoille.  Aseta kaulittu marsipaanilevy kakun päälle. Vaahdota Vispi Knorr pursotuksia varten, pursota kakku ja koristele.

 

17.11.2009 - 21:24

Karen Daviesin silikonimuotin mukaan muotoiltu vauva..

 

 

11.09.2009 - 16:31

 Tähän ristiäiskakkuun toivottiin mansikkahilloa ja kermaa sekä koristeeksi jotain vaaleanpunaista. Kakun yleisvärin toivottiin olevan valkoinen. Ruusut on tehty pääosin sokerimassasta ja vaaleanpunainen sävy on saatu pienellä määrällä mansikkamarsipaania.

 

 

Pohja:

4 kanamunaa

1 1/2 dl sokeria

2dl vehnäjauhoja

1/2 dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

 

Kostutus:

2 dl laktoositonta maitoa

2 tl vaniljasokeria

 

Täyte:

noin 4 dl Mansikkahilloa (itse tehtyä) 

3,5 dl Flora Vispiä

2 rkl vaniljakreemijauhetta

 

Kuorrutus:

1 prk Flora Vispiä

 

Tee kakkupohja edellisenä päivänä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita varovasti joukkoon. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista uunissa 160 asteessa 30-40 minuuttia. 

Vatkaa kerma täytettä varten ja lisää vaniljakreemijauhe vatkauksen loppuvaiheessa. Leikkaa kakku kolmeen osaa ja kostuta vaniljamaidolla. Sivele pohjan päälle mansikkahilloa ja kermaa päälle, kokoa näin koko kakku. Jos kermaa jää yli leivitä sitä kakun reunoille ja päälle. Vatkaa kerma kuorrutusta varten ja jatka kakun koristelua haluamallasi tavalla. Aseta koristeet paikolleen.