Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen Etelä-Suomessa asuva perheenäiti. Ansiotyön ohella harrastan kaikenlaista käsillätehtävää, kuten leipomista, käsitöitä ja huonekalujen entisöintiä. Leipomista olen harrastanut jo pikkutytöstä lähtien, lasten myötä siihen tuli tauko ja nyt olen taas palannut vanhan harrastuksen pariin. Ajattelin koota vanhat ja uudet reseptit talteen ja kokeilla jo unohtuneitakin ohjeita. Leivon omaksi iloksi ja myös tilauksesta harrastukseni tukemiseksi.

Koti on kokenut muutoksia huonekalujen entisöinnin mukaan. Kierrän erilaisia kirpputoreja aina ajoittain ja teen uusia löytöjä perheeni suureksi ihastukseksi...

Juokseminen on pitkään ollut lähellä sydäntäni, mieli lepää ja ajatukset suuntautuvat uusille urille, niin kakkujen kuin sisustuksenkin osalta. 

Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi sivuillani.

Laskuri on otettu käyttöön 18.11.2009.

Mikäli sinulla on kysyttävää kakuistani ota yhteyttä suklaasydan@live.fi

 

05.06.2011 - 11:35

Näissä ylioppilaskakuissa on täytteenä mansikkamousse. Kakun pinnalla on marsipaani. Ruusut ovat sokerimassaa ja lehdet marsipaania.

 Onnea valmistuneille ja koulunsa päättäville!

 

 

05.06.2011 - 11:28

Aikaisemmin olen tehnyt kitarakakun tälle juhlijalle. Nyt vietetään ylioppilasjuhlia ja sain tehdä sinne kakut.

Kakkujen välissä on mansikkamousse ja mustikkamousse.

Onnittelut valmistumisen johdosta!

 

 

30.05.2009 - 13:08

Sokeriton kakku ylioppilasjuhliin.

Gluteeniton ja sokeriton mansikkakakku

Pohja:

4 munaa

2 dl makeutusjauhetta

1,5 dl gluteenitonta jauhoseosta

1 tl leivinjauhetta

 

 

 

 

Sokeriton mansikkakakku

 

Pohja:

4 munaa

2 dl makeutusjauhetta

1,5 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

 

Täyte (riittää näihin molempiin kakkuihin):

2,5 dl Flora Vispiä

1/2 prk maitorahkaa

reilu litra tuoreita mansikoita

makeutusjauhetta

 

Kuorrutus:

3,5 dl Flora Vispiä

1/2 prk maitorahkaa

makeutusjauhetta

tuoreita mansikoita

Gluteeniton kahdesuklaanterriini. Ohje löytyy hyydykekakuista.

30.05.2009 - 13:02

Tein pyynnöstä ylioppilasjuhliin kaksi Suklaa-hunajakuorrutteista mansikkakakkua. Välissä on tuoreita mansikoita ja valkosuklaamoussea. Koristeeksi toivottiin köynnöksiä.

Ohje on yhteen kakkuun.

Pohja:

10 munaa

4 dl sokeria

4 dl vehnäjauhoja

1 dl perunajauhoja

1 1/2 tl leivinjauhetta

 

Täyte:

1,5 l tuoreita mansikoita

2 prk ranskankermaa

1 pkt maustamatonta tuorejuustoa

1 prk (250g) maitorahkaa

10 liivatetta

2.5 dl Vispi Floraa

1,5 dl Flora Vanillaa

75g valkoista suklaata

 

Kostutukseen:

2,5 dl maitoa

1 rkl vaniljasokeria

 

Kuorrutukset:

2 prk Fora Vispiä

1/2 prk maitorahkaa

2 tl vaniljasokeria

 

300g suklaa-hunajamassaa

sokerimassaruusuja

marsipaaniköynnöksiä

 

 

Muotoiltava suklaa-hunajamassa

100 g Tummaa suklaata

½ dl Pehmeää hunajaa

1 dl Tomusokeria

Suklaa-hunajaseos kannattaa valmistaa hyvissä ajoin jääkaappiin, mieluiten edellisenä päivänä. Sulata suklaa. Sekoita joukkoon hunaja ja tomusokeri. Kääri massa kelmuun. Anna massan vetäytyä huoneenlämmössä tai jääkaapissa seuraavaan päivään.

Massaa työstäessä kannattaa käyttää elintarvikeiden käsittelyyn tarkoitettuja kertakäyttöhanskoja. Massaa pehmitetään käsissä. Siitä voidaan muotoilla haluamia hahmoja, kukkia jne. Mikäli haluat päällystää kakun, kaulitse massa tomusokerin avulla. Mikäli seos pehmenee liikaa käsittelyssä, voi sitä kovettaa jääkaapissa ja jatkaa työstämistä jonkin ajan kuluttua. Massa säilyy suojattuna jääkaapissa hyvänä ainakin viikon.

 

Valmista pohja edellisenä päivänä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää kuivat aineet kevyesti sekoittaen. Kaada vuokaan ja paista 160 asteessa noin tunti. Anna jäähtyä ja leikkaa kolmeen osaan ja kostuta vaniljamaidolla. 

Täytettä varten laita liivatteet likoamaan kylmään veteen ja sulata suklaa veshauteessa. Vatkaa molemmat Florat eri kulhoissa kovaksi vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto, maitorahka ja ranskankerma sekaisin. Jaa massa kahtia ja sekoita toiseen massaan sulanut valkosuklaa. Sulata liivatteet tilkkaan kuumaa vettä. Jaa liivateseos kahtia ja kaada ohuena nauhana molempiin massoihin erikseen. Sekoita massoihin vatkatut vaahdot (puoliksi jaettuna). Perkaa mansikat ja pilko massoihin. Kokoa kakku laittamalla alimmalle levylle valkosuklaa-mansikkamassa ja ylimmälle mansikkamassa. Anna kakun päästä hyytymisen vauhtiin jääkaapissa ja vatkaa sillä aikaa kerma kuorrutusta varten. Lisää rahka ja vaniljasokeri loppuvaiheessa ja levitä kermaa kakun päälle ja reunoille. Kauli jo aiemmin valmistettu suklaa-hunajamassa levyksi ja asettele kakun päälle. Valmista reunat samoin kaulimalla ja aseta kakun päälle. Koristele haluamallasi tavalla.

Lähikuvaa ruusunnupusta